Puhujat
Katri Mikkilä
Olen Syömishäiriöliiton asiantuntijana tunnetuksi tullut, kaikenlaista ruokaa, kaikenlaisia kehoja ja mielenterveyttä kunnioittavan hyvinvointipuheen ja vastuullisen painopuheen edelläkävijä. Asiantuntijuuteni pohjana on ravitsemusterapeutin (TtM) ja fysioterapeutin koulutukset. Osaamiseni ydintä on ymmärrys syömiseen, liikkumiseen ja hyvinvointiin vaikuttavien tekijöiden moninaisuudesta. Osaan huomioida niin mielenterveyden ja neuropsykiatristen oireiden kirjot kuin erilaiset vähemmistö- ja eettistä stressiä aiheuttavat tekijät.
Tanssilajeista tutuin on tällä hetkellä tankotanssi, jonka pariin ajauduin vasta pari vuotta sitten. Uusien asioiden opettelu ja itseen liittyvien ydinuskomusten haastaminen on vienyt mennessään ja se on ihanaa!
Sonya Lindfors
Sonya Lindfors (1985) on kamerunilais-suomalainen palkittu koreografi ja taiteellinen johtaja, joka työskentelee myös fasilitoinnin, yhteisön organisoinnin ja koulutuksen parissa. Vuonna 2013 hän suoritti koreografian maisterin tutkinnon Helsingin Taideyliopistosta.
Lindfors on UrbanApa yhteisön perustajajäsen ja taiteellinen johtaja. UrbanApa on monialainen ja hegemoniaa vastustava taideyhteisö, joka tarjoaa alustan uusille diskursseille ja feministisille taidekäytännöille. UrbanApa fasilitoi muun muassa työpajoja, festivaaleja, laboratorioita, mentorointia ja julkaisuja.
Lindfors tekee omia teoksiaan sekä yhtestöitä, kuten esityksiä, kuratoituja kokonaisuuksia ja muita koreografisia konsepteja. Hänen teoksiaan ovat esittäneet ja tukeneet muun muassa Beursschouwburg, Kampnagel, Spring Utrecht, CODA - festivaali, Black Box Theater Oslo, Zodiak - Centre for New Dance. Hän on jäsen Miracle Workers -kollektiivissa, joka edusti Suomea 58. Venetsian biennaalissa.
Lindforsin viimeaikaiset teokset One Drop ja common moves (2023), We Should All Be Dreaming, camouflage (2021), Soft Variations Online (2020) keskittyvät kysymyksiin Mustuudesta ja Mustan ruumiin politiikasta, representaatiosta ja valtarakenteista, spekulatiivisista tulevaisuuksista ja dekoloniaalisista unelmointikäytännöistä. Laajemmassa mittakaavassa Lindforsin aika jakaantuu hänen oman taiteellisen työnsä , opetustyön ja UrbanApan taiteellisena johtajana toimimisen välillä. Kaikissa tehtävissään hän pyrkii luomaan ja mahdollistamaan rasisminvastaisia ja feministisiä alustoja, joissa festivaali, esitys, julkaisu tai työpaja voi toimia voimaantumisen, dekoloniaalisten spekulatiivisten käytäntöjen ja radikaalin kollektiivisen unelmoinnin paikkana.
Lindfors on palkittu useilla palkinnoilla, joista viimeisimmät ovat vuoden 2022 tiedonjulkistamisen valtionpalkinto ja kansainvälinen Live art Anti Prize 2018. Kaudella 2017 - 2018 Lindfors toimi Zodiak - uuden tanssin keskuksen housekoreografina.
Paula Thesleff
Paula on pohjakoulutukseltaan psykologian maisteri ja valmistunut liikuntatieteen maisteriksi Jyväskylän yliopiston kansainvälisestä urheilu- ja liikuntapsykologian maisteriohjelmasta. Paula on lisäksi suorittanut lyhytterapeuttisen työotteen koulutuksen (Shortum, 2021), MBSR-peruskoulutuksen (Center for Mindfulness, 2019) sekä SmoothTeam-työkalun fasilitaattori-koulutuksen (SmoothTeam, 2022).
Paula on empaattinen ja eloisa asiantuntija sekä lämmin persoona, joka ymmärtää psyykkisen valmennuksen merkityksen niin urheilun, tieteen kuin taiteen näkökulmasta. Paulan oma kilpaurheilutausta on rytmisessä voimistelussa ja joukkuevoimistelussa – hän on kokenut ja menestynyt urheilija kansainvälisellä tasolla. Lisäksi Paulan osaamisen taustalla vaikuttaa ammattitanssijan ja ilma-akrobaatin ura.
Paulan vahvuuksia ovat taito kuunnella, kohdata ja olla läsnä asiakkaan asioiden ja kokemusten äärellä. Paulalle tärkeää on näyttöön pohjautuva työskentelyote ja hän käyttää tieteellistä asiantuntijuuttaan niin koulutuksissa, ryhmien kanssa työskennellessä kuin kahdenkeskisissä asiakaskontakteissa.
Paula on lisäksi aktiivinen verkostotoimija ja toimii luottamustehtävissä Suomen urheilupsykologisen yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana sekä Psykologiliiton psyykkisen valmennuksen ammatillisen työryhmän ja Psykologiliiton liikunta- ja urheilupsykologian sertifiointilautakunnan jäsenenä.